Fanny Söderström
Pianisti
Uutiset
Fanny Söderström esittää keväällä 2022 Radion Sinfonianorkesterin konsertissa Beethovenin kolmoiskonserton yhdessä sellisti Senja Rummukaisen ja viulisti Otto Antikaisen kanssa.
Lisätietoja: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/12/10/rson-kevatkaudella-nuoria-solisteja-ja-suomalaisia-savellystilauksia
Trio Est (Fanny Söderström, piano, Abel Puustinen, viulu, Anna Westerlund, sello) voitti kolmannen palkinnon kansainvälisessä Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailussa 2020! Ohjelmistossa heillä oli L. van Beethovenin Trio B-duuri op.11, M. Ravelin Trio a-molli, Lotta Wennäkosken Päärme ja Martinun Kolmoiskonserton he esittivät Jyväskylä Sinfonian kanssa Ville Matvejeffin johdolla.
Fanny Söderström on valittu kuuden parhaan pianistin joukkoon kansainvälisessä Brahms-pianokilpailussa. Kilpailu järjestettiin Detmoldissa, Saksassa lokakuun ensimmäisellä viikolla 2019. Söderströmin ohjelmassa oli Johannes Brahmsin musiikin lisäksi Alban Bergiä, Henri Dutilleuxia, Ludwig van Beethovenia, G.F.Händeliä ja Clara Schumannia.
“Tempo-palkinto on Radio Classicin, Suomen ainoan klassisen musiikin radiokanavan, vuonna 2018 perustama palkinto Suomessa asuville nuorille klassisen musiikin taitajille.
Nykyaikana monet asiat tapahtuvat nopeasti ja vaivattomasti, mutta klassisessa musiikissa oikotietä ei ole, vaan kaikki oppiminen vie aikaa.
Palkinnot jaetaan 2.3.2019 Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä Tempo-gaalassa.”
-Radio Classic
Käy äänestämässä Fannya osoitteessa http://tempoawards.fi/ehdokkaat/
Sopraano Iida Antola ja pianisti Fanny Söderström voittivat 2.palkinnon valtakunnallisessa Helsinki Lied-kilpailussa 28.10.2018. Kilpailussa oli kolme erää ja duo esitti musiikkia mm. Saariaholta, Wolfilta, Messiaenilta, Ullmanilta, Brahmsilta ja Schubertilta. Lisätietoja Helsingin Konservatorion sivuilta: https://www.konservatorio.fi/helsinki-lied/helsinki-lied-2018-kilpailun-tulokset/
Biografia
Syvällisyys, rehellisyys, yhteys. Nämä kolme olemisen peruselementtiä ovat kannatelleet Fanny Söderströmiä kohti musiikin ydintä aina siitä lähtien, kun hän kolmevuotiaana onnistui taikomaan pianostaan ensimmäisen merkityksellisen äänen. Sillä hetkellä nuottiviivastosta tuli hänen aapisensa, pianonkoskettimista satukirjat ja suurista sävellyksistä itseilmaisun väline, jolla voi siirtää ajatuksia ja liikuttaa jopa tuhansia ihmisiä yhtä aikaa – sanaakaan sanomatta.
Koska Söderström loi ensimmäiset muistikuvansa samaan aikaan kuin ensimmäiset äänensä, hän ei koskaan varsinaisesti valinnut harrastaa pianonsoittoa; hän on valinnut elää ja hengittää sitä. Nuoresta pitäen Södeströmin into on kohdistunut ennen kaikkea uusien kappaleiden opettelemiseen, mistä hän sai myöhemmin maineensa äärimmäisen nopeana nuotinlukijana ja teosten omaksujana. Söderström onkin aina kokenut vetoa moderneihin ja aivan uusiin sävellyksiin.
Söderströmin vaikutussäde ulottuu kotimaasta Kaukoitään ja Pohjois-Amerikkaan. Sooloresitaaleja hän on soittanut esimerkiksi Detmoldissa, Tukholmassa ja Berliinissä. Kamarimusiikkia mm. Montrealissa ja useissa Kiinan kaupungeissa. Koska Söderströmin inspiraatio syttyy kirkkaaksi myös yhteisestä musisoinnista, hän on aktiivisesti luonut uusia yhteistöjä ympärilleen. Vuonna 2011 hän perusti uuden sinfoniaorkesterin, Oma Orchestran ja vuonna 2019 yhdessä Aapo Järvisen kanssa kamarimusiikkifestivaalin Toivakkaan. Vakituisesti hän esiintyy Trio Est -yhtyeessä yhdessä viulisti Abel Puustisen ja sellisti Anna Westerlundin kanssa.
Opintonsa Söderström aloitti Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja viimeisteli Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ja Antti Hotin johdolla. Kesällä 2022 hän valmistui maisteriksi Berliinin Taideyliopistosta professori Björn Lehmannin luokalta. Kilpailumenestystä Söderström on saanut sijoittumalla toiseksi vuoden 2017 Tampereen pianokilpailussa sekä vuoden 2018 Helsinki Lied -kilpailussa. Hän on myös esiintynyt laajasti ympäri Suomen festivaalikarttaa, kuten PianoEspoossa, Meidän Festivaalilla, Mäntän musiikkijuhlilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Kamarikesässä ja Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla sekä soittanut Kuopion kaupunginorkesterin, Saimaa Sinfoniettan, Tampere Filharmonian ja Jyväskylä Sinfonian solistina. Keväällä 2022 hän debytoi Radion Sinfonianorkesterin solistina esittäen Beethovenin kolmoiskonserton yhdessä sellisti Senja Rummukaisen ja viulisti Otto Antikaisen kanssa.
Söderströmin musiikilliset esikuvat tunnetaan taiteilijoina, jotka palvelevat ennen kaikkea musiikkia oman egonsa sijasta. Omien opettajiensa lisäksi esimerkiksi Söderström ihailee Javier Perianesia, Radu Lupua ja Arthur Rubinsteinia. Heidän sormensa osuvat koskettimien kautta suoraan sydämeen, sävellyksen ja kuulijan ytimeen rehellisesti ja konstailematta.
”Minulle tärkeintä on löytää teoksen syvin olemus”, Söderström sanoo. ”Se, mitä musiikki merkitsee juuri minulle riippumatta sille annetusta nimestä tai otsikosta. Pyrin välittämään teokseen kirjoitetun tunteen kuulijalle, ja parhaiten saavutan sen pysymällä mahdollisimman rehellisenä sekä itselleni että musiikille. Yleisön ja musiikin välisen yhteyden tuntee intensiivisenä flow-tilana, josta ei koskaan halua poistua sinne kerran päästyään.”
"Päivän parhaaksi nostaisin ensimmäisen kilpailupäivän viimeisen soittajan, 24-vuotiaan suomalaisen Fanny Söderströmin. Hänellä on monipuoliseksi hiottu, notkea taituritekniikka, laaja dynaaminen asteikko sekä suurta ilmaisuherkkyyttä ja -voimaa."
Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat 19.8.2017
Kalenteri
-
pe18helmi20227:00 pmMusiikkitalo, Konserttisali
Beethoven: Kolmoiskonsertto, Radion Sinfoniaorkesteri, Nicholas Collon
Radion sinfoniaorkesteri
Nicholas Collon, kapellimestari
Otto Antikainen, viulu
Senja Rummukainen, sello
Fanny Söderström, pianoLudwig van Beethoven: Kolmoiskonsertto C-duuri op. 56
Edward Elgar: Sinfonia nro 1 As-duuri op. 55Liput ja lisätietoa: https://yle.fi/aihe/tapahtuma/2022/02/18/nicholas-collon-otto-antikainen-fanny-soderstrom-senja-rummukainen
-
su10huhti20225:00 pmPyhän Laurin kirkko, Lohja
Beethoven Pianokonsertto no.3
Beethoven: Pianokonsertto no.3 c-molli
Fanny Söderström, piano
Harri Kerko, kapellimestari
Collegium Musicum -
to05touko20227:00 pmPuu-Anttila, Lohja
Dohnanyi: Sekstetto
Maisteri Lindgrenin maailma
Luigi Boccherini: Huilukvartetto op.5 no.2
Andrea Tarrodi: Madrigali - Hommage á Barbara Strozzi
Ernö Dohnanyi: Sekstetto C-duuriJukka Untamala, musiikin johto
Fanny Söderström, piano
Lohjan kaupunginorkesterin muusikoitaLiput: https://www.netticket.fi/product_info.php?products_id=386210&language=fi
-
to16kesä2022su19kesä2022Toivakka
Toivakan kamarimusiikkifestivaali
Toivakan kamarimusiikkifestivaali
-
la09heinä20225:00 pmTapahtumatalo Numminen, Ojankulmantie 20, 04660, Numminen
Numminen Piano Festival Resitaali
Johannes Brahms: 4 Klavierstücke op.119
Joseph Haydn: Sonaatti C-duuri Hob.XVI:48
Aleksandr Scriabin: Fantasia
*
Jaakko Kuusisto: Jurmo
Maurice Ravel: Gaspard de la nuitLiput:
https://www.tiketti.fi/numminen-piano-festival-tapahtumatalo-numminen-numminen-lippuja/82596 -
su24heinä2022la30heinä2022Tuusula, Kallio-Kuninkala
Meidän festivaali
Monia eri konsertteja, kappaleina mm. Jaakko Kuusiston Play 2, Cecile Chaminaden Trio no.2 ja Ernst Dohnanyin Sekstetto.
-
to25elo2022su28elo2022
-
la10syys20227:00 pmMusiikkitalo, Paavo
Uusinta Ensemble Moderni Klassikko
Uusinta Ensemble
Moderni Klassikko osa V: Häly -
to29syys20227:00 pmSibelius-talo, Lahti
Sinfonia Lahti
Sinfonia Lahti
Norman Play: Level 1
Stravinsky Tulilintu (1919) -
la29loka20226:00 pmKallion kirkko
Brahms: Ein deutsches Requiem
-
su13marras20223:00 pmTemppeliaukion kirkko
Stravinsky: Psalmisinfonia
Stravinsky: Psalmisinfonia
Richard Gowers, piano
Fanny Söderström, piano
George Parris, musiikinjohto
Spira Ensemble ja Suomen nuorisokuoro -
pe25marras20227:00 pmTampere, Pyynikkisali
Pirkanmaan pianofestivaali 2022: Trio Est
R.Schumann: Fantasiestücke op.77
M.Ravel: Piano trio
Trio Est
Abel Puustinen, viulu
Anna Westerlund, sello
Fanny Söderström, pianoLisätietoja:
-
la03joulu2022su04joulu2022Kulttuuritalo Sandels, Helsinki
Helvi Leiviskä 120! -juhlaviikonloppu
Helvi Leiviskä 120! -juhlaviikonloppu Helsingissä 3.-4.12.2022
Esiintymässä mm. Linda Suolahti, Tiina Karakorpi, Kati Raitinen, Fanny Söderström ja Iida Antola.Lisätietoja:
"Söderström todella uppoutui musiikin sisään kaikilla aisteillaan ja pystyi tulkitsemaan teknisesti ja musiikillisesti hyvin vaativan teoksen samaan aikaan loogisesti ja runollisesti."
– Harri Hautala, Aamulehti 5.5.2017
Yhteystiedot
Lähetä minulle sähköpostia tai täytä lomake.